Servopuristaminen on kiehtova teknologia, jonka avulla voidaan valmistaa vaikeitakin muotoja. Kun puskimen liikettä pystytään ohjelmoimaan vapaasti, pystytään lopputuotteisiin tekemään esimerkiksi monenlaisia taivutuksia ja uusia vetomuotoja.
Puristusvoimaa suurien tuotteiden valmistamiseen
Olemme investoineet Meconetin Vantaan tehtaalla servopuristimeen, jonka 400 tonnin puristusvoima sekä pöydän koko mahdollistavat entistä suurempien tuotteiden valmistamisen. Myös jatkojalostusvaiheiden lisäämisen työkaluun, esim. kierteitys, ruuvien ja muttereiden syöttö ja niittaus työkalussa onnistuvat aiempaa paremmin.
Suuri työpöytä antaa tuotteille mielenkiintoisia jatkojalostusmahdollisuuksia. Esimerkiksi tiettyjä jatkotyöstövaiheita voidaan tehdä jo puristimessa, sillä puristimen sisälle mahtuu myös työkaluja. Lisäksi puristinlinjaan kytketty pesukone mahdollistaa tuotannon kaikkien vaiheiden tehokkaan yhteensovittamisen. Saamme valmistettua tuotteet kustannustehokkaasti alusta asti aina pakkausvalmiiksi.
Transfer-järjestelmän avulla monimutkaisia muotoja ja kustannustehokkuutta
Servopuristimessamme on myös kappaleensiirtojärjestelmä, jota ammattikielellä kutsutaan transfer-järjestelmäksi tai yksinkertaisesti transferiksi.
Transfer mahdollistaa aiempaa monimutkaisempien tuotemuotojen valmistuksen, kun valmistettavan tuotteen aihio voidaan irrottaa heti ensimmäisessä vaiheessa. Tämän jälkeen aihio on vapaasti muotoiltavissa, ilman kantorainan aiheuttamia rajoituksia.
Transfer mahdollistaa lisäksi meistosuunnan optimoinnin, kun kappaletta voidaan kääntää työkalun sisällä. Transferin ja sivuttaisliikkeellä varustetun syöttölaitteen yhdistelmällä, jota kutsutaan ammattipiireissä nimellä zig-zag servofeeder, voidaan saavuttaa jopa 10 % materiaalisäästö. Myös tämä on merkittävä tekijä kustannustehokkaassa tuotannossa.
Niko Kärkkäinen työskentelee Vantaan tehtaalla työkalusuunnittelun projektipäällikkönä.
Kiinnostuitko aiheesta? Lue lisää servopuristusmenetelmän hyödyistä ja käyttökohteista oppaastamme!
Servopuristaminen haltuun, lataa parhaat vinkit
Mitä on servopuristaminen? Entä minkälaiset hyödyt menetelmällä on? Oppaastamme löydät asiantuntijoidemme vinkit ohutlevyjen työstämiseen meisto- ja servopuristinmenetelmillä.
Lue lisää