Meconet Oy ja Lehto Groupiin kuuluva Lehto Tilat Oy ovat sopineet uuden tehtaan rakentamisesta Äänekosken Hirvaskankaalle. Kokoluokaltaan hankkeen laajuus on yli 8000 neliömetriä. Rakennustyöt on aloitettu syksyn 2019 aikana ja tuotantotilat valmistuvat keväällä 2020.
Uusi tehdas toimii valmistuttuaan Meconet Oy:n syvävetotoiminnan teknologia- ja osaamiskeskuksena. Meconet Oy:n, Äänekosken tehtaalla valmistettaville syvävetotuotteille on suuri kysyntä niin kotimaassa kuin Keski-Euroopan markkinoilla. Äänekosken Koukkuniemessä olevat nykyiset tuotantotilat ovat käyneet ahtaiksi ja rajoittavat toiminnan kehittämistä ja laajentamista.
-Tuotteittemme kysyntä on ollut hyvällä tasolla, ja myyntimme on onnistunut voittamaan uusia kansainvälisiä asiakkuuksia. Ilman uutta tehdasta emme pystyisi investoimaan uuteen teknologiaan ja jatkamaan kasvuamme. Tehtaan rakentaminen on yhtiömme historiassa todella merkittävä investointi, joka tulee luomaan myös työpaikkoja, kertoo yrityksen hallituksen puheenjohtaja Tomi Parmasuo.