Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty, kuuluu vanha sanonta. Meconetillä olemme asiasta harvinaisen samaa mieltä. Tavoitteenamme on ratkaista asiakkaidemme sekä valmistusteknisiä että logistisia haasteita. Samalla vapautamme asiakkaidemme kallisarvoista aikaa heidän omaan ydinliiketoimintaansa. Protovalmistus tarjoaakin joustavan ja nopean polun kohti volyymituotteita.
Pitkäaikainen yhteistyökumppanimme, nykyään Avantopool Oy:n operatiivisena johtajana toimiva Pekka Nurmi kuvasi protovalmistusvaihetta ja sen merkitystä osuvasti: ”Kun lähdetään ihan nollasta suunnittelemaan, niin on aika väistämätöntä, että tulee kehitysvaiheita, muutoksia, parannuksia ja uusia ideoita. Meconetin tarjoama protovalmistusmahdollisuus on ollut ensiarvoisen tärkeää, sen avulla olemme voineet lähestyä lopullista tuotetta joustavasti.”
Yhteistyö alkaa suunnittelusta
Tuorein yhteistyömme alkoi, kun Pekka Nurmi tuli luokseni vuoden 2017 maaliskuussa ajatuksen kanssa. Avantopoolilla oli suunnitteilla palautumisallas sekä kylmään että kuumaan käyttöön. Avantopool-niminen allas olisi tarkoitettu kuluttajille, urheiluseuroille ja liikuntakeskuksille, ja se toisi erityisesti avantouinnin edut ympärivuotiseen käyttöön.
Yhdessä aloimme pohtia Avantopoolin rungon muotoa. Aluksi mietimme rungolle putkirakennetta, mutta totesimme nopeasti, ettei tämä rakenne täyttäisi kaikkia muita toiveita. Silloin saimme ajatuksen suunnitella runko ohutlevyosista ja tehdä muodot ohuttyömenetelmällä. Tämä idea takataskussamme siirryimme protovalmistusvaiheeseen.
Ohutlevytyön edut kertautuvat aina valmistuksesta muotoiluun ja logistiikkaan
Avantopoolilla oli alkuun useitakin muotoilullisia polkuja, mutta toiminnalliset ja ulkonäölliset seikat ohjasivat valintaamme kohti ohutlevymenetelmää. Ohutlevy ei millään muotoa aseta rajoitteita myöskään muotoilumielessä.
Edessämme oli yksinkertainen idea, joka nähtiin kokonaisuutena. Kevyistä paloista muodostuu tukeva ja jäykkä rakenne. Tämä tarkoittaa sitä, että minimimateriaalikulutuksella saadaan laadukkaan oloinen ja näköinen, tukeva rakenne.
Kestävän kehityksen periaatteella ollaan resurssiviisaita ja tämä tuotantomenetelmä pienentää myös hiilijalanjälkeä. Lisäksi valmistusmenetelmän edut kertautuvat logistiikkaan, kun osat kulkevat pienessä tilassa ja ne kasataan vasta tuotteen loppukokoonpanossa – ei siis tarvitse kuljettaa ilmaa.
Jo ensimmäisessä palaverissa kävi selväksi, että ohutlevytyömenetelmä tuo lähes rajattomia mahdollisuuksia kasaamiseen ja suunnitteluun. Esimerkiksi mittamuutokset ovat varsin helppoja. Avantopoolissa on paljon komponentteja, mutta levytyön ansiosta ne eivät ole rajoittavia tekijöitä. Jos jokin osa vaihtuu, on mahdollista tehdä muutoksia. Lisäksi sarjatuotevalmius on olemassa jo heti. Modulaarisuusajattelun periaatteella meillä on olemassa yksi tuote, jota voimme muokata. Jos esimerkiksi mittasuhteet muuttuvat, pystytään kuitenkin tätä jo tehtyä hyödyntämään.
Palkittu lopputulos syntyi yhteistyössä
Yhteistyön tulos palkittiin lopulta Plootu Fennican teollisuussarjan voittajana. Mukana Avantopoolin suunnittelussa olivat Pekka Nurmen ja minun lisäkseni prosessissa myös muotoilusta ja mekaniikkasuunnitellusta vastannut Ville Nenonen RD Velho Oy:stä sekä Avantopoolin Juha Kiukas vastuullaan suunnittelu ja markkinointi sekä Pauli Asikainen, joka vastasi Meconetillä suunnittelusta ja valmistuksesta.
Plootu Fennican tuomaristo kehui Avantopoolia tuotteeksi, jossa kokoonpano- ja lujuusvaatimukset ovat lähtökohtaisesti korkeat. ”Tukirakenteissa ohutlevyä on käytetty kustannustehokkaasti ja suorastaan nerokkaasti. Tuotekokonaisuudessa eri materiaalit on yhdistetty taitavasti. Palautumisaltaan rakenne on tarkoin mietitty kaikkia yksityiskohtia myöten. Lisäksi modulaarinen rakenne skaalautuu helposti. Allas on vakuuttavan näköinen, sen ulkonäkö viestii luotettavuutta ja tukevuutta”, jatkuivat tuomariston perustelut
On ollut itsekin ilo todeta, että aika harvoin voi tuoda täysin uuden idean, joka on heti onnistuttu toteuttamaan näin tyylikkäästi ja tehokkaasti.
Avantopool-palautumisallas on tarkoitettu rasittuneiden tai kipeytyneiden lihasten palautushoitoon. Käyttäjinä ovat pääasiassa urheilijat, mutta Avant°pool sopii kaikille, jotka haluavat lisää virkeyttä, energiaa ja vastustuskykyä sekä vähemmän stressiä ja kiputiloja. Käyttöympäristö voi olla esimerkiksi urheilu- tai jäähalli, urheiluopisto, kuntosali, vanhainkoti tai vaikka yksityiskoti.
”Edellisissäkin hankkeissa olemme jo tehneet menestyksellistä yhteistyötä. Harria ja Meconetiä on todella helppo lähestyä. Luottamuksen henki on todella kohdallaan. Tällä kokemuksella pystyy kyllä suosittelemaan Meconetia.” Pekka Nurmi, operatiivinen johtaja, Avantopool Oy
Vinkit: Servo-ohjatun syvävedon mahdollisuudet tuotesuunnitteluun
Onko teillä uusia tuotteita suunnitteilla? Tai haluatteko valmistaa nykyisiä tuotteita entistä tehokkaammin tai monipuolisemmin? Servo-ohjattu syväveto voi hyvinkin olla vastaus. Lataa oppaamme ja tutustu tarkemmin teknologian mahdollisuuksiin.
Lue lisää